RSS-linkki
Kokousasiat:https://pyhtaa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://pyhtaa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 14.09.2020/Pykälä 31
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Tark 14.09.2020 § § 31
Kuntalain mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.
Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsu lähetetään lautakunnan päättämällä tavalla.
Kokouskutsu on lähetettävä, mikäli mahdollista, vähintään 4 päivää ennen kokousta. Kunnan hallintosäännön 118 §:n mukaan toimielin voi pitää kokouksen myös sähköisesti. Koronapandemian johdosta tähän kokoukseen on hallintosäännön mukaisesti mahdollista osallistua myös sähköisesti. Kokouslinkki on toimitettu sähköpostiviestinä.
Kokouskutsu lähetetty jäsenille 2.9.2020. Sähköinen kokouslinkki on lähetetty 27.8.2020.
Päätösehdotus Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös Todettiin.
Tuulikki Aksels osallistui kokoukseen skype-yhteyden kautta.
_____
| Edellinen asia | Seuraava asia |