Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhtään kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pyhtaa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pyhtaa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 27


Liite1 Tilintarkastuskertomus 2024
Liite2 Tilinpäätös 2024 KV 9.6.

 

 

Tilinpäätös 2024

 

Khall 24.03.2025 § 44  

29/02.02.02/2025  

 

 

Valmistelija  Tommi Koskinen, p. 046 922 8207

 

Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä.

 

Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa annetaan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja (KuntaL 113 ja 114 §).

 

Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.(KuntaL 115 §).

 

Tilinpäätöksen keskeiset numerotiedot ovat: 

  

Toimintakulut

-16 080 136

Toimintatuotot

1 821 706

Toimintakate

-14 258 430

Verotulot

12 737 751

Valtionosuudet

3 986 618

Rahoitustuotot ja -kulut

-146 619

Vuosikate

2 319 320

Poistot ja satunnaiset erät

-1 634 028

Tilikauden tulos

685 292

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kunta ja Kymenlaakson hyvinvointialue ovat vuoden 2024 aikana päässeet sopimukseen sote-kiinteistöjen vuokraamisesta vuodesta 2025 alkaen sekä niiden käytöstä ajalla 2023-2024 maksettavista käyttökorvauksista. Vuosien 2023 ja 2024 ajalta sovittu summa on 200 747,54 euroa vuotta kohti. Näin ollen vuoden 2023 tilinpäätöstä tulee oikaista kyseiselle vuodelle kohdistuvan korvauksen osalta takautuvasti.

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:

1. allekirjoittaa vuoden 2024 tilinpäätöksen ja antaa sen tilintarkastajien tarkastettavaksi.

2. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi.

3. esittää kunnanvaltuustolle, että tilikauden ylijäämä, 685 292,13 euroa
jätetään ylijäämätilille

4. esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2023 tilinpäätöstä oikaistaan lisäämällä tilikauden tulokseen 200 747,54 euron käyttökorvaussumma, joka on maksettu kunnalle tilikauden 2024 aikana, sekä

5. oikeuttaa kunnanjohtajan tekemään tarvittavat tekniset tai sisällöllisesti vähäiset korjaukset valtuustolle lähetettävään tasekirjaan.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Tark 28.05.2025 § 39 

 

 

 

 Tilintarkastaja on tilintarkastuskertomuksessaan esittänyt tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tilivuodelta 2024. Lautakunta antaa tilintarkastuskertomuksen valtuustolle tiedoksi ja toteaa, että tilintarkastuskertomus ei sisällä sellaista muistutusta, josta olisi hankittava asianomaisen selitys sekä hallituksen lausunto.

 

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta ehdottaa, että:

- Valtuusto päättää merkitä tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2024 tiedoksi.

- Vuoden 2024 tilinpäätös hyväksytään

   ja

- Kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.2024 – 31.12.2024.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kvalt 09.06.2025 § 27  

29/02.02.02/2025  

 

 

Valmistelija Tommi Koskinen, p. 046 922 8207

 

 

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää:

1. Merkitä tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2024 tiedoksi.

2. Että vuoden 2024 tilinpäätös hyväksytään

3. Että tilikauden ylijäämä 685 292,13 euroa jätetään ylijäämätilille

4. Että vuoden 2023 tilinpäätöstä oikaistaan lisäämällä tilikauden tulokseen 200 747,54 euron käyttökorvaussumma, joka on maksettu kunnalle tilikauden 2024 aikana, sekä

5. että kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.2024 - 31.12.2024.

 

Päätös Hyväksyttiin.