Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhtään kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pyhtaa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pyhtaa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 17


 

 

Keskusvaalilautakunnan valinta

 

Khall 02.06.2025 § 83 

 

 

 

Valmistelija Tommi Koskinen, p. 046 922 8207

 

  Valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta.

 

  Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa. (VaaliL 13 §).

 

  Lisäksi tulee noudattaa tasa-arvolain säännöksiä.

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se

- valitsee keskusvaalilautakuntaan toimikaudeksi 2025-2029 viisi jäsentä ja tarpeellisen määrän varajäseniä, kuitenkin vähintään viisi

- asettaa varajäsenet siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan

- määrää jäsenistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kvalt 09.06.2025 § 17  

254/00.00.01.01/2025  

 

 

Valmistelija Tommi Koskinen, p. 046 922 8207

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se

- valitsee keskusvaalilautakuntaan toimikaudeksi 2025-2029 viisi jäsentä ja tarpeellisen määrän varajäseniä, kuitenkin vähintään viisi

- asettaa varajäsenet siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan

- määrää jäsenistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi. 

 

Päätös JÄSEN   VARAJÄSEN              
Pj, Erja Paavola, KESK  1. Reijo Yrjölä, KESK
Vpj, Erkki Huhtinen, KOK  2. Niina Tuomisaari, VAS
Tuulikki Aksels, PS  3. Victoria Merivirta, KOK
Päivi Hildén-Kiviranta, SDP 4. Paula Laakso, SDP
Jukka Söderholm, VIHR  5. Tommy Larvi, VIHR