Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhtään kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pyhtaa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pyhtaa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekniikkalautakunta
Pöytäkirja 25.11.2025/Pykälä 82


 

 

Hevossaaren vesiosuuskunnan avustusanomus 2025

 

Tekltk 25.11.2025 § 82  

358/02.05.01.02/2025  

 

 

Valmistelija Vs. tekninen johtaja Laura Lahti, p. 050 345 6495

 

 Kvalt 19.04.2010 § 19 hyväksyi teknisen lautakunnan Tekla 23.02.2010 § 22 hyväksymän esityksen. "Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että vesiosuuskuntien avustusperiaatteita tarkistetaan v. 2010 alkaen siten, että avustusta myönnetään 20 % vakituisesta asumiskäytössä olevien ja 10 % loma-asumiskäytössä olevien kiinteistöjen osalta toteutuneista kustannuksista."

 

 Hevossaaren vesiosuuskunta on em. päätöksen mukaisesti hakenut avustusta. Hevossaaren vesiosuuskunnan vesijärjetelmään on liittynyt seitsemän uutta kiinteistöä. Tukea haetaan kuluista, jotka välittömästi liittyvät itse vesihuoltohankkeeseen. Kulut ovat liittymän rakentamisesta aiheutuneita rakennuskustannuksia.

 

 Kulut ovat yhteensä 81671,38 € (alv. 0%). Kaikki kulut kohdistuvat loma-asuntokäytössä oleviin kiinteistöihin.

 

 Hevossaaren vesiosuuskunta anoo 10 % loma-asuntokäytössä olevien kiinteistön kustannuksista eli 8167 €.

 

 Maksatushakemuksen liitteenä on vaaditut selvitykset kustannuksista. Maksatushakemus on nähtävillä kokouksessa.

 

 

Päätösehdotus Tekniikkalautakunta myöntää Hevossaaren vesiosuuskunnalle avustusta hakemuksen mukaisesti 8167 euroa (alv. 0%).

 

Päätös Hyväksyttiin.