Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhtään kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pyhtaa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pyhtaa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.12.2025/Pykälä 189


 

 

Aurinkopuiston yleiskaava

 

Kaatmk 28.10.2024 § 19 

 

 

 

Valmistelija Elinvoimapäällikkö Laura Lahti, p. 050 345 6495

 

Aurinkopuiston yleiskaava on käynnistetty Helios Nordic Energy Finland Oy:n hakemuksesta, kunnanjohtajan päätöksellä 15.10.2024 7/2024§. Kaavoituksesta on solmittu kaavoitussopimus Pyhtään kunnan ja maanomistajan välille (Khall 16.09.2024 §104).

Kaava-alue sijaitsee Itäkirkonkylän alueella ja alueen kokonaispinta-ala on 132 ha. Alue sijoittuu kokonaisuudessaan kiinteistön 624-404-53-54 Stockfors alueelle.

Suunnittelualue sijaitsee osittain Kirkonkylän osayleiskaavan alueella (hyv. 27.4.2020) ja osittain kaavoittamattomalla alueella. Kaavoitettu alue on osoitettu osayleiskaavassa maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi, sekä pieneltä osin asemakaavalla toteutettavaksi asuntoalueeksi.

Yleiskaavan tavoitteena on mahdollistaa aurinkovoimalan sijoittuminen alueelle.

Kaavoituskonsulttina toimii Nosto Consulting Oy.

 

 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on oheismateriaalina.

 

 

Päätösehdotus Kaavoitustoimikunta asettaa Aurinkopuiston yleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kaatmk 29.01.2025 § 3 

 

 

 

Valmistelija Elinvoimapäällikkö Laura Lahti, p. 050 345 6495

 

Aurinkopuiston yleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä 14.11.-13.12.2024. Nähtävilläolon aikana jätettiin 11 lausuntoa ja 1 mielipide.

 

Saatu palaute on huomioitu laadituissa luonnosvaiheen kaava-asiakirjoissa.

 

Kaava-alueen pinta-ala on noin 137,8 ha.

Kaavaluonnokseen on osoitettu energiahuollon aluetta noin 122 ha, joka on varattu aurinkosähköenergian tuotantoon, suojaviheraluetta noin 1 ha sekä maa- ja metsätalousvaltaista aluetta noin 13 ha.

 

Kaava-asiakirjat ovat oheismateriaalina.

 

 

Päätösehdotus Kaavoitustoimikunta päättää asettaa aurinkopuiston yleiskaavan kaavaluonnoksen nähtäville.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kaatmk 24.11.2025 § 11 

 

 

 

Valmistelija Elinvoimapäällikkö Laura Lahti, p. 050 345 6495

 

Aurinkopuiston yleiskaavan kaavaluonnos oli nähtävillä 13.02.-14.03.2025. Nähtävilläolon aikana jätettiin 9 lausuntoa ja 1 mielipide.

 

Kaava-asiakirjat päivitettiin saadun palautteen ja tehtyjen selvitysten (luonto, arkeologinen, pintavesi ja pintavesien hallintasuunnitelma) pohjalta.

 

Seuraavassa on lueteltu kaava-asiakirjoihin tehdyt keskeisimmät muutokset:

-          kaavakartalle on lisätty luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue (luo-2)

-          kaavakartalle on lisätty ohjeellisia laskeutusaltaan/kosteikon paikkoja

-          kaavakartalle on lisätty uuden voimalinjan varaus

-          kaavakartalle on täydennetty pohjaveden kaukosuojavyöhykkeen määräys ja korjattu kaavamääräyksiin pohjavesialueen merkintä (pv)

 

 

 Kaava-asiakirjat ovat oheismateriaalina.

 

 

Päätösehdotus Kaavoitustoimikunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se asettaa Aurinkopuiston yleiskaavan kaavaehdotuksen nähtäville.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Khall 01.12.2025 § 189  

401/10.02.02/2024  

 

 

Valmistelija Elinvoimapäällikkö Laura Lahti, p. 050 345 6495

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää asettaa Aurinkopuiston yleiskaavan kaavaehdotuksen nähtäville.

 

Päätös Asian käsittelyn aikana Jukka Söderholm esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi, koska luontoarvoja ei ole selvitetty riittävästi.

Puheenjohtaja rajasi keskustelun koskemaan vain tehtyä palautusesitystä. Puheenjohtaja totesi, että esitystä ei ollut kannatettu ja täten esitys raukesi.

Kunnanhallitus hyväksyi pohjaehdotuksen.