RSS-linkki
Kokousasiat:https://pyhtaa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://pyhtaa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Esityslista 03.02.2026/Asianro 11
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Tiedoksi-asiat
Hvltk 03.02.2026 §
- Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Pyhtään kunnalle
50 000 € valtionavustuksen Hankeavustukset nuorisoalan alueellisen ja paikallisen toiminnan kehittämiseen-määrärahoista Pyhtää goes on wheels-hankkeelle. Avustuksen käyttöaika on 1.1.2026-31.12.2026. Avustuksella on tarkoitus vakiinnuttaa liikkuva nuorisotyö pysyväksi osaksi Pyhtään kunnan nuorisotyötä. Pyhtään kunta on alueellisesti laaja ja julkisen liikenteen puuttuminen iltaisin ei mahdollista kauemmista kyläalueista nuorten liikkumista nuorisotilatoimintaan. Liikkuvan Walkers-toiminnan myötä voidaan nuorisotyö viedä nuorten omiin elinympäristöihin, missä he viettävät aikaansa. Walkers-autotoiminta lisää mahdollisuuksia yhteisölliseen toimintaan turvallisten aikuisten seurassa.
- Lupa- ja valvontavirasto on myöntänyt Pyhtään kunnalle 19 000 € valtionavustuksen Suomi liikkeelle-ohjelman liikuntaneuvonnan kehittämisavustusten määrärahoista. Avustus käytetään perheiden liikuntaneuvonnan kehittämiseen Pyhtäällä. Tämä on hankkeen toinen kausi, jolloin kehitetään ja vakiinnutetaan perheille tarkoitettua liikuntaneuvontamallia osaksi kunnan liikuntaneuvonnan palveluita. Tavoitteena on vahvistaa ohjautumista sosiaali- ja terveyspalveluista, varhaiskasvatuksesta ja muilta toimijoilta sekä toteuttaa ja kehittää perheliikuntaneuvonnan asiakastyötä. Toimintaa laajennetaan käytännön perheliikuntavuoroihin, tapahtumiin ja välinepalveluihin, joiden avulla tuetaan perheiden omatoimista liikkumista ja luodaan pysyviä toimintatapoja liikuntamyönteisen arjen vahvistamiseksi Pyhtäällä.
- Opetushallitus on myöntänyt Pyhtään kunnalle 57 840 € valtionavustuksen EU:n nuoriso-ohjelmien määrärahoista Move on-hankkeelle (Move on! Future Impact – Nuorten vaikutus yhteiseen tulevaisuuteen). Hankeaika on 21.1.2026-20.3.2027. Hanke on Pyhtään ja Loviisan nuorisovaltuustojen yhteinen kehittämishanke. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa nuorisovaltuustojen toimintaa, vaihtaa käytäntöjä sekä oppia toisiltaan ja muilta samalla tutustuen päätöksentekoon paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.
- Hyvinvointilautakunnan kokouksessa 14.5.2024 §40 on tiedotettu Opetus- ja kulttuuriministeriön 17.4.2024 Pyhtään kunnalle myöntämästä 152 064 € valtion erityisavustuksesta varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2024-2027. Avustusta on vuonna 2024 maksettu 50 688 € ja vuonna 2025 maksettu myös 50 688 € (jatkopäätös 23.1.2025). Opetus- ja kulttuuriministeriön jatkopäätöksen 22.1.2026 mukaan vuonna 2026 avustusta maksetaan viimeinen erä 50 688€.
- Loviisan kansalaisopiston toteutuneet tunnit Pyhtäällä vuonna 2025 oli 1061. Lista Pyhtään toteutuneista tunneista kursseittain 2025 on esityslistan oheismateriaalina.
Päätösehdotus: Hyvinvointilautakunta merkitsee edellä olevat asiat tiedoksi.
Päätös:
| Edellinen asia | Seuraava asia | |