RSS-linkki
Kokousasiat:https://pyhtaa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://pyhtaa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekniikkalautakunta
Pöytäkirja 14.04.2026/Pykälä 27
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Paloaseman tontin osan vuokraaminen kolmannelle osapuolelle
Tekltk 14.04.2026 § 27
246/10.00.02.02/2024
Valmistelija Tekninen johtaja Janne Kaulio, P. 044 357 5503
Siltakylän VPK valmistelee paloasemahankkeesta aikaisemmin poisjätetyn kalusto- ja huoltorakennuksen toteuttamista omalla rahoituksella ja Palosuojelurahaston tuella. Rakennushanke tullaan rahoittamaan palosuojelurahastolta haetulla avustuksella, joka on puolet rakennushankkeen kustannuksista ja puolet kustannuksista pankkilainalla, johon Siltakylän VPK hakee kunnan takausta. Rakennettava rakennus toimii vakuutena kunnan antamalle takaukselle.
Suunnitteilla oleva rakennus on kokoluokaltaan n. 200 - 250 m2 ja se pyritään toteuttamaan jo vuoden 2026 aikana jos vain mahdollista. Kymen Tuki hakee rakennusluvan rakennukselle viipymättä, kun rahoitus on selvä ja suunnitelmat valmiit. Piharakennus tulee rakentuessaan tukeututumaan rakenteilla olevan asemarakennuksen kunnallisteknisiin liittymiin, mikä on otettu huomioon jo asemarakennusta suunniteltaessa.
Vuonna 2025 uusittu maanvuokrasopimus tontista Pyhtään kunnan ja Kymenlaakson hyvinvointialueen tuki- ja kiinteistöpalvelut Oy:n välillä kieltää tontin alivuokrauksen ilman vuokranantajan kirjallista suostumusta ja nyt Kymenlaakson hyvinvointialueen tuki- ja kiinteistöpalvelut Oy pyytää lupaa kiinteistön 624-417-15-65, K-201-T1B (Teollisuuskuja 22, paloaseman tontti) osan (510 m2) alivuokraamiseen Siltakylän VPK:lle VPK:n kalusto- ja huoltorakennusta varten. Alivuokrasopimus ja sen rekisteröinti maanmittauslaitoksen rekisteriin antaa oikeudellista suojaa Siltakylän VPK:n rakennuttamalle rakennukselle.
Siltakylän VPK ja Kymenlaakson hyvinvointialueen tuki- ja kiinteistöpalvelut Oy laatii yhdessä vuokrattavasta alueesta vuokrasopimuksen, joka noudattaa voimassa olevan maanvuokrasopimuksen ehtoja siten, ettei kunnalle synny mitään voimassa olevan vuokrasopimuksen ulkopuolisia vastuita alivuokrauksesta. Edelleen vuokrattavaksi suunniteltu alue on kooltaan noin 400-600m2 ja vuokra aika yli kymmenen vuotta, mutta ei kuitenkaan pidempi kuin kunnan ja Kymen Tuen välinen vuokrasopimus. Sopimus ja karttaliite alivuokrattavasta alueesta oheismateriaalina.
Tekniikkalautakunta päättää maaomaisuuden vuokralle antamisesta ja ottamisesta noudattaen niitä ohjeita, joita valtuusto mahdollisesti on antanut, ellei päätösvaltaa ole delegoitu viranhaltijalle.
Päätösehdotus Tekniikkalautakunta päättää myöntää luvan Kymenlaakson hyvinvointialueen tuki- ja kiinteistöpalvelut Oy:lle alivuokrata Pyhtään kunnalta vuokraamasta tontista osan Siltakylän VPK:lle oheismateriaalina olevan sopimuksen ja sopimuksen karttaliitteen mukaan.
Päätös Merkittiin pöytäkirjaan, että Kai Heiskanen poistui kokouksesta esteellisenä tämän pykälän käsittelyn ajaksi (hallintolaki 28.1 § kohta 4, palvelussuhde-ja toimeksiantojäävi).
Tekniikkalautakunta valitsi ennen asian käsittelemistä keskuudestaan puheenjohtajan tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Puheenjohtajaksi valittiin Tuulikki Aksels.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |