Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhtään kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pyhtaa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pyhtaa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 09.06.2026/Pykälä 41


 

 

Hyvinvointilautakunnan edustajan nimeäminen Pyhtään kunnan liikuntapalvelutyöryhmään

 

Hvltk 23.09.2025 § 47 

 

 

 

Valmistelija Rehtori Sari Hakulinen, p. 044 767 6640

 

Hyvinvointilautakunnan päätöksen 27.3.2019 § 15 mukaisesti kuntaan perustettiin liikuntatoimen liikuntapalveluiden työryhmä. Työryhmään on kuulunut kunnan, hyvinvointilautakunnan, seurojen, yhdistysten ja yritysten edustajia. Pyhtään kunnan edustajina ryhmässä ovat toimineet Siiri Kinnunen ja Sari Hakulinen.

 

Lisäksi työryhmän kokouksiin ovat osallistuneet kunnan tekniikkapalveluista kiinteistöpäällikkö Iikka Voutilainen ja työpäällikkö Teemu Turunen sekä elinvoimapäällikkö Laura Lahti.

 

  1. Ryhmän työskentelyn tavoitteeksi on asetettu

 

  • selkeyttää liikuntapaikkoihin kohdistuvia investointi- ja korjaustarpeita
  • pohtia mahdollisia uusia liikuntapaikka rakentamisen kohteita
  • kartoittaa ja koota kunnan liikuntapalvelut
  • edistää kuntalaisten monipuolista liikkuvuutta

 

  1. Työryhmässä linjatut toimenpiteet

 

  • kartoittaa liikuntapaikkojen korjaustarpeet, laittaa nämä tärkeysjärjestykseen ja laatia kolmen vuoden korjaussuunnitelma
  • prioriteettina pidettään olemassa olevien liikuntapaikkojen hyvää kunnossapitoa, Pyhtään kylien huomioiminen tasapuolisesti, näiden jälkeen pohditaan uusien kohteiden suunnittelua
  • hyödynnetään kuntalaisille suunnattuja kyselyitä: Mikä auttaa minua liikkumaan
  • pyydetään nuorisolautakunnalta lausuntoja ja huomioidaan suunnitelmissa nuorten toiveet ja tarpeet
  • Hyvinvointilautakunta on vahvistanut työryhmän linjauksen seminaarissa 11.6.2019

 

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta nimeää edustajan sekä varaedustajan Pyhtään kunnan liikuntapalvelutyöryhmään valtuustokaudelle 2025-2029.

 

Päätös Asian käsittelyn aikana Elina Paananen ehdotti hyvinvointilautakunnan edustajaksi Pirte Okkosta ja varaedustajaksi Sari Leppästä.
Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Hvltk 09.06.2026 § 41  

387/00.04.02/2025  

 

 

Valmistelija Rehtori Sari Hakulinen, p. 044 767 6640

 

Hyvinvointilautakunta on kokouksessaan 23.9.2025 nimennyt Pirte Okkosen hyvinvointilautakunnan edustajaksi Pyhtään kunnan liikuntapalvelutyöryhmään valtuustokaudelle 2025-2029.

 

Pirte Okkonen on jättänyt eropyynnön Pyhtään kunnan luottamustoimista 15.6.2026 alkaen ja tästä syystä on tarpeen nimetä uusi hyvinvointilautakunnan edustaja Pyhtään kunnan liikuntapalvelutyöryhmään valtuustokaudelle 2025-2029.

 

Pyhtään kunnan edustajana liikuntapalvelutyöryhmässä on toiminut liikuntapalvelukoordinaattori Siiri Kinnunen. Koska kunnassa ei ole enää liikuntapalvelukoordinaattoria, toimii kunnan edustajana jatkossa vapaa-aikakoordinaattori.

 

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta nimeää edustajan Pirte Okkosen tilalle Pyhtään kunnan liikuntapalvelutyöryhmään valtuustokaudelle 2025-2029.

 

Päätös Asian käsittelyn aikana Elina Paananen ehdotti hyvinvointilautakunnan edustajaksi Sanna Viholaista.
Hyväksyttiin yksimielisesti.