RSS-linkki
Kokousasiat:https://pyhtaa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://pyhtaa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 09.06.2026/Pykälä 44
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Tiedoksi-asiat
Hvltk 09.06.2026 § § 44
- Lupa- ja valvontavirasto on myöntänyt Pyhtään kunnalle 38 000 € valtionavustuksen Hankeavustukset kunnille harrastamisen Suomen mallin toteuttamisen määrärahoista hankkeelle ”Yhteistyöllä parempaa harrastusvalikoimaa”. Tämä on hankkeen jatkokausi. Kaudella 2026–2027 harrastustoimintaa toteutetaan lasten ja nuorten toiveiden pohjalta ja sisältöjä kehitetään yhdessä osallistujien kanssa. Toimintaa järjestetään eri ikäryhmille sekä keskusta- että kyläalueilla, ja kokonaisuus sisältää liikunnallisia, luovia, digitaalisia sekä luonto- ja eläinpainotteisia harrastuksia. Tavoitteena on vahvistaa harrastusjatkumoita ja madaltaa siirtymää kerhoista seuratoimintaan.
- Vanhus- ja vammaisneuvosto on kokouksessaan 28.1.2026 §5 päättänyt ehdottaa kunnanhallitukselle vanhus- ja vammaisneuvoston nimen muutosta ikäihmis- ja vammaisneuvostoksi. Kunnanhallitus on hyväksynyt nimenmuutoksen kokouksessaan 9.2.2026 §29.
Päätösehdotus: Hyvinvointilautakunta merkitsee edellä olevat asiat tiedoksi.
Päätös: Merkittiin tiedoksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |