Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhtään kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pyhtaa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pyhtaa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 20.04.2026/Pykälä 8


Liite2 4. Kustannusarvio ja rahoitus

 

 

Takaushakemus / Siltakylän VPK

 

Khall 13.04.2026 § 51 

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Terhi Lindholm, 040 6708 222

 

Siltakylän VPK on toimittanut kunnalle hakemuksen lainan takauksen myöntämiseksi seuraavin perusteluin:

 

Kymenlaakson hyvinvointialue rakentaa Siltakylään uuden paloaseman Pyhtään kunnalta vuokraamalleen tontille Teollisuuskuja 22:een, jonka Kymenlaakson pelastuslaitos vuokraa ja luovuttaa Siltakylän VPK:n käyttöön. Alkuperäisen tarveselvityksen mukaista paloasemaa ja piharakennusta ei ole pystytty kustannussyistä toteuttamaan, joten hanketta jouduttiin pienentämään huomattavasti ja sen seurauksena palokunnalle tärkeitä tiloja jää rakentamatta.

 

Ilman suojaa jää mm. hälytyskalustoa (vene trailerilla, öljyntorjunta perävaunuja sekä öljyntorjunta kalustoa). Lisäksi ilman tallipaikkaa jää yksi miehistönkuljetusauto.

 

Siltakylän VPK on päättänyt rakentaa tarvittavan piharakennuksen itse ja saatujen tarjousten perusteella kustannusarvio rakennukselle on noin 440000 € sis alv 24%. Palokunta hakee hankkeeseen palonsuojelurahaston investointiavustusta, joka on 50% kustannuksista ja maksimissaan 220000 €. Siltakylän VPK:n omarahoitusosuudeksi jäisi 220000 €.

 

Pankkitakaus ei hakijan mukaan onnistu tontin vuokrausjärjestelystä johtuen, joten VPK pyytää kunnalta takausta lainalle ja tarjoavat vastavakuudeksi valmistuvaa rakennusta.

 

Perustelut takauksen myöntämiselle:

 

Kunta voi juridisesti halutessaan takauksen tähän tarkoitukseen myöntää. Toimija on yleishyödyllinen yhdistys. Myös tarjotun vastavakuuden voidaan katsoa olevan riittävä.

 

Kunnan ehdot takaukselle:

 

-          Ehtona palonsuojelurahaston 50 % täysi tuki.

-          Kunta takaa koko lainan 440 000 €, mutta sopimuksen ehtona oltava, että lainaa maksetaan pois heti kun tuki maksetaan, jolloin kunnan reaalitakaus on 220 000 euroa.

 

Kunnan riskienhallinnan näkökulmasta, mikäli takausvastuu lankeaisi, rakennus sijaitsee kunnan maalla ja sille löytynee käyttötarkoitus paloaseman/Kymen Hva:n toiminnassa.

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että takaus myönnetään selostusosassa esitetyin ehdoin. Kunnanjohtaja oikeutetaan laatimaan ja allekirjoittamaan varsinainen takaussopimus.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kvalt 20.04.2026 § 8  

138/02.05.07/2026  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Terhi Lindholm, 040 6708 222

 

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että takaus myönnetään selostusosassa esitetyin ehdoin. Kunnanjohtaja oikeutetaan laatimaan ja allekirjoittamaan varsinainen takaussopimus.

 

Päätös Hyväksyttiin.