Dynasty tietopalvelu
Pyhtään kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pyhtaa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pyhtaa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 02.11.2026/Asianro 7


Liitteet
Numero Otsikko
Liite5 Liite 1Vastineet arviointikertomukseen 2025
(pdf 1.37 mb)

Kokousasian teksti

 

 

Arviointikertomus 2025 / vastineet

 

Tark 25.03.2026 § 10 

 

 

 

 

Päätösehdotus Käydään keskustelu arviointikertomuksen tekemisestä ja päätetään jatkotoimenpiteistä.

 

Päätös Päätösehdotuksen mukaan.

 

 

Tark 15.04.2026 § 16 

 

 

 

 

 

Päätösehdotus Valmistellaan arviointikeskustelua ja päätetään jatkotoimenpiteistä.

 

Päätös Todettiin Tuulikki Akselsin esteellisyys arviointikertomuksen laatimisesta (hallintolaki 28.1 § 1 ). Aksels poistui kokouksesta ennen asian käsittelyn aloittamista. 
Käytiin laajaa keskustelua arviointityön tueksi. Merkittiin kertomuksen tilanne tiedoksi ja päätettiin jatkaa kertomuksen tekemistä seuraavassa kokouksessa.

 

 

Tark 29.04.2026 § 22 

 

 

 

 

Päätösehdotus Valmistellaan arviointikertomusta ja päätetään jatkotoimenpiteistä.

 

Päätös Päätettiin jatkaa arviointikertomuksen tekemistä seuraavassa kokouksessa.

 

 

Tark 13.05.2026 § 28 

 

 

 

 

Päätösehdotus Valmistellaan arviointikertomusta ja päätetään jatkotoimenpiteistä.

 

Päätös Tarkastuslautakunta valmisteli arviointikertomusta ja päättää jatkaa asiaa seuraavassa kokouksessa.

 

 

 

 

 

 

 

Tark 21.05.2026 § 33 

 

 

 

 

Päätösehdotus Valmistellaan arviointikertomusta ja päätetään jatkotoimenpiteistä.

 

Päätös Allekirjoitetaan arviointikertomus seuraavassa kokouksessa.

 

 

Tark 27.05.2026 § 39 

 

 

 

Valmistellaan arviointikertomuksen valmistelua.

 

 

Päätösehdotus Allekirjoitetaan arviointikertomus.

 

Päätös Allekirjoitettiin arviointikertomus 2025.

 

 

Kvalt 08.06.2026 § 14 

 

 

 

 

 

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että lautakunnilta ja toimialoilta pyydetään vastineet arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin, selvityspyyntöihin ja suosituksiin sekä ilmoittamaan niistä kunnanvaltuustolle ja edelleen tarkastuslautakunnalle marraskuun loppuun mennessä.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Khall 2.11.2026    

114/00.03.01/2026  

 

 

Valmistelija Tommi Koskinen, p. 046 922 8207

 

Liitteenä on koonti tarkastulautakunnan arviointikertomukseen laadituista vastineista.

 

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että annetut vastineet hyväksytään ja annetaan edelleen tarkastuslautakunnalle tiedoksi.

 

Päätös